Hilla ja pääsiäisnarsissit
Miten pitkä aika on pääsiäisestä juhannukseen? No, se on täsmälleen sellainen aika, jossa koiranpennut ehtivät kehittyä ajatuksesta vikiseviksi "merimakkaroiksi” .
Pääsiäisen aikaan vierailimme Hillan kanssa Akaalla Turon luona. Turo on komea ja lempeä herrasmieskoira. Vierailumme jälkeen Hilla näytti ”muikealta” ja vetäytyi vähän omaan maailmaansa, sen kasvoilla oli ilme: ”Minullapa on salaisuus.” Aikaa myöten tuo salaisuus paljastui myös meille ihmisille, kun Hillan olemus viikko viikolta pyöristyi. Lopulta sen käynti oli tosi harkittua ja rauhallista ja hallitsevin osuus koirassa oli suuri vatsa. Hillan oloa hankaloittivat myös raskauden loppuviikoille osuneet hellepäivät. Hyvä viilennystapa oli märkä pyyhe levitettynä selän päälle ja sitten varjoon pötkölleen – ah autuutta!
Juhannusviikolla mittailimme malttamattomina Hillan lämpöä, ei laskenut, ei sitten millään. Kunnes juhannusaatto-aamuna lämpö oli tippunut. Niinhän siinä kävi, että juhannuskokon sijaan seurasimme, kun Hilla kulki levottomana paikasta toiseen ja petasi ja raapi pentulaatikon sisustuksia. Juhannuspäivänä Hilla sitten saattoi maailmaan neljä suloista ”karvamakkaraa”; kolme tyttöpentua ja yhden poikapennun. Toisen juhannuspäivän aamuna syntyi vielä yksi tyttönen.
Hilla pääsi nopeasti jyvälle pennunhoidon saloista ja onkin pitänyt hyvää huolta jälkikasvustaan. Se katsoo tarkasti, kun joku ottaa pennun laatikosta, mitä sille tehdään ja minne se viedään. Jos pentu ääntelee, niin ilmeellään se sanoo: ”Olisi nyt paras, että annat sen lapsen takaisin minulle.” Pentujen paino on noussut hyvin – ja Hillan laskenut . Juhannuspennuista kun on kyse, niin päätimme antaa niille luontoaiheisia nimiä. Ensimmäisenä maalimaan tuli Esikko, sen jälkeen roteva poika Timotei, kolmantena Pellava ja neljäntenä valkoisine hännänpäineen Tähkä. Juhannusaamun tyttö sai nimekseen Usvatar.
Toivomme, että kaikille pikkuisille koittaa Ihana Koiranelämä!!!
Kaikki pikkuiset ovat muuttaneet omiin koteihinsa. Toivotamme pennuille ihanaa koiranelämää ja kaikille perheille ihania vuosia uuden perheenjäsenen seurassa!!!
Puhuripeikon Haltija Hurtan ja
Seitavuoren Brutuksen juhannuspennut syntyivät 25.6.2011, viisi suloista karvapalleroa;
neljä narttua ja yksi uros.
Pentueen sukutaulu:
jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FIN52363/07&ReknoI=FIN21319/05